Ensin menimme nuorisokahvilan nurkille katsomaan, näkyykö tuttuja. ”Moi Jeesus-miehet”
huusi yksi nuori ja pyysi meitä tulemaan kahvilaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun mentiin ihan sisälle asti. Minut heitettiin kuitenkin pihalle alle minuutissa, koska oli kuulemma liikaa ikää – eikö kolmekymppinen muka enää käy teinistä? Vähän ajan päästä Boriskin joutui lähtemään, mutta onneksi meillä oli mukana Benjamin, joka oli tarpeeksi nuori jäämään sisälle.
Benjamin meni istumaan isoon porukkaan ja kertoi, mitä olemme tekemässä. Odottelin Boriksen kanssa pihalla muutamia minuutteja, kunnes nuorisokahvilasta marssii ulos Benjamin sekä häntä seuraten vajaan kymmenen nuoren lössi. He halusivat tietää, onko se totta, että Jeesuksen seuraajat voivat parantaa sairaita. Benjamin sanoi, että voidaan mennä ulos tarkistamaan, onko jollain heistä eripituiset jalat.
Kuvassa olevalla penkillä sitten tarkisteltiin nuorten jalkoja. Ensin oli vuorossa poika, jolla oli selvästi eripituiset jalat. Pitäisi olla joku pikkumitta mukana, ettei tarvitsisi aina arvioida, mutta ero taisi olla lähelle kaksi senttiä. Jalka kasvoi yhtä pitkäksi kuin toinen, kun Benjamin käski näin Jeesuksen nimessä! Porukka oli ihmeissään ja kyseli, mitä oikein tapahtui. Osa nuorista oli aika levotonta ja kovaäänistä, mutta toivottavasti saatiin edes jonkun verran ilosanomaa perille.
Vähän ajan päästä äänekkäimmät lähtivät pois ja jäljelle jäi kolme tyttöä. Kahdella heistä oli eripituiset jalat – toisella noin kaksi senttiä ja toisella noin sentin. Boris rukoili toisen puolesta ja Benjamin toisen, ja molemmilla tytöillä lyhyempi jalka kasvoi! Jeesus on antanut valtavan auktoriteetin jokaiselle omalleen. Usko pois, sinäkin voit tehdä tällaista, jos olet Jumalan lapsi!
Näiden tyttöjen kanssa syntyi tosi hyvä keskustelu. Saatiin rauhassa kertoa, mitä Jeesus teki maan päällä ja mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa. Tytöt kiittivät siitä, että me näytettiin heille jotain konkreettista. Ihmiset haluavat nähdä, että se mistä me puhutaan, toimii käytännössä. On huippua, kun voi osoittaa Jumalan valtakunnan voiman myös teoilla, eikä pelkästään puhumalla.
Juna-asemalla nähtiin nainen, jolla oli käsi tuettu kolmioliinalla. Hän kertoi kärsineensä neljä viikkoa hermopinteestä, joka aiheuttaa kovaa kipua yläselästä käsivarteen käden ollessa tietyssä asennossa. Benjamin rukoili pari kertaa ennen kuin joutui lähtemään junaan, jonka jälkeen minä jatkoin rukousta. Pistin käden selälle niin, etten koskenut selkään, ja vain kiitin Jumalaa siitä, mitä Hän tekee. Aloin tuntea, että kättäni pitkin ”virtaa” jotain. Kysyin tunteeko nainen lämpöä, johon hän vastasi: ”Itseasiassa kyllä.”
Sanoin, ettei lämpö voi tulla kädestäni, koska en edes kosketa selkää, vaan että se on Jumalan parantava voima. Se oli hieno hetki ja ilmapiiri oli erityisen rauhaisa. Nainen ei uskaltanut heti kokeilla kättä, mutta uskotaan, että hermopinne on nyt historiaa. Se on varmaa, että Jumalan rakkaus kosketti naisen sydäntä.
Asemalta lähdin vielä yksin tekemään pienen kierroksen ja näin parikymppisen naisen odottamassa bussia. Hän kertoi selässään olevan joskus pientä vaivaa pitkän työpäivän jälkeen. Kyselin varovasti, että saanko tarkistaa, onko hänellä erimittaiset jalat. Varmaan vähän epäilyttävää, kun puolen yön aikaan joku hiippari tulee mittailemaan jalkoja. Sain kuitenkin luvan, kun selitin selkäkipujen monesti johtuvan jalkojen pituuserosta. Eroa oli arviolta vajaat pari senttiä. Jalka kasvoi Jeesuksen nimessä yhtä pitkäksi kuin toinen! Taas avautui hieno keskustelu, kun naisen bussia ei meinannut millään tulla.
Olipas hurja ilta. Moni sai kokea Jumalan voiman ensimmäisen kerran ja kuulla ilosanoman Jeesuksesta. Kunnia Jumalalle!