Benjamin oli meillä kylässä ja päätimme lähteä kauppaan hakemaan burrito-aineksia. Kaupassa vastaan tuli nainen, jolla oli käsi kipsissä. Menimme juttelemaan ja kysyimme kohteliaasti, mitä kädelle on tapahtunut. Nainen kertoi, että värttinäluu on murtunut ja kädessä on kipua kahdeksan verran asteikolla 0-10.

Saimme luvan rukoilla ja Benjamin laittoi käden kipsille. Ensimmäisen lyhyen käskyrukouksen jälkeen kipu lähti melkein kokonaan pois! Sitten Benjamin rukoili toisen kerran ja käski murtuneita luita parantumaan ja menemään paikoilleen Jeesuksen nimessä. Nainen tunsi kylmiä väreitä rukouksen aikana. Benjaminkin tunsi kuinka Jumalan voimaa liikkui hänen kättään pitkin. Tämän jälkeen nainen pystyi liikuttamaan sormiaan paremmin kuin aikaisemmin! Kunnia Jumalalle!

Eikö olekin mahtavaa, miten kesken kauppareissun ilman mitään valmistautumista voi tapahtua isoja juttuja? Se johtuu siitä, että Pyhä Henki on meissä aina valmiina ja haluaa koskettaa ihmisiä missä ikinä liikummekin! Jumalan lapsille annettu auktoriteetti Jeesuksen nimessä on voimassa aina – silloinkin, kun ei tunnu siltä. Älä siis ajattele, ettet voisi olla Jumalan käytössä, vaan ota rohkeasti uskon askelia ja ala toimia Jeesuksen sanojen mukaan!

missä kuljettekin, julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.Matt.10:7-8
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän tekee niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, sillä minä menen Isän luo.Joh.14:12

Kun me päästään eroon omista rajoittavista ajatuksista, voi Jumala toimia kauttamme vapaammin. Silloin kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Jumala itse on tehnyt meidät kelvollisiksi ja kykeneviksi tekemään samoja tekoja kuin Jeesus teki. On tosi vapauttavaa tajuta, ettei kyse ole meistä, vaan Jumalan Hengestä, joka meissä asuu!

Tällainen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan, ei niin, että kykenisimme itse mitään päättelemään, aivan kuin se olisi lähtöisin meistä itsestämme, vaan meidän kykymme on lähtöisin Jumalasta. Hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen vaan Hengen. Kirjain tuottaa kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.2.Kor.3:4-6

Tapaamamme nainen kertoi olevansa jo uskossa. Kerroimme hänelle, että jokainen uskova voi tehdä tällaista, ja että mekin ollaan ihan tavallisia tyyppejä.

Kaikki lukemasi on mahdollista sinullekin, jos olet Jumalan lapsi. Jokainen Jeesuksen seuraaja on kutsuttu yliluonnolliseen elämään. Pyhä Henki asuu sinussa ja tekee mahdolliseksi kaiken tämän, ja paljon enemmän! Kaikki kunnia Jeesukselle Kristukselle, jossa meidät on luotu uudeksi ihmiseksi.