Lämmin kohtaaminen iltakävelyllä

Olin sunnuntai-iltana kävelyllä ja satuin näkemään noin 40-vuotiaan miehen istumassa yksin penkillä. Päätin mennä juttelemaan ja istahdin penkille kysyen, miten päivä on mennyt. Mies näytti olevan hieman ihmeissään, että miksi joku tuntematon tyyppi tulee pitämään seuraa ilman mitään syytä. Kerroin, että näin hänet istumassa yksin ja ajattelin tulla hetkeksi juttelemaan. Ehkä vartin verran juteltiin niitä näitä, kunnes mies sanoi, että hänen täytyy lähteä kotiin päin.

En ollut tähän mennessä maininnut uskostani Jeesukseen, mutta nyt kerroin, että rukoilen kenen tahansa halukkaan puolesta ja kysyin, onko hänellä asioita, johon kaipaisi rukousta. Mies tuumasi, että hänen ystäviensä puolesta voisi rukoilla, koska monet heistä ovat huumeriippuvaisia tai muuten vaikeissa elämäntilanteissa. Kysyin lisäksi, onko hänellä itsellään kipuja tai sairauksia, joista haluaisi parantua. Hänellä oli polvissaan vaivaa, joka oli ilmeisesti tullut pitkäaikaisesta rasituksesta.

Laitoin kädet polville ja käskin Jeesuksen nimessä kaikkea vaivaa parantumaan ja kipuja lähtemään. Mies tunsi lämpöä polvissaan. Selitin, että monet tuntevat sellaista, kun Jumala parantaa. Annoin hänen kokeilla käsiäni, jotka olivat ihan kylmät. Eikö olekin siistiä, miten Jumalan voima voi tuntua lämpönä jopa kylmien käsien kautta! Rukoilin lisäksi parantumista hänen selälleen.

Sitten lähdimme kävelemään kotia kohti. Matkalla kerroin Jeesuksen seuraamisesta ja että Jeesus voi vapauttaa huumeista ja muista riippuvuuksista. Alussa mies ei juuri katsonut silmiin, mutta nyt hän katsoi suoraan silmiini ja kätteli kiitollisena. Uskon, että tämä pieni kohtaaminen oli hänelle tärkeä.

Paras tapa kertoa ihmisille Jeesuksesta on näyttää heille Jeesus. Ihmiset eivät halua kuunnella luentoa Jumalasta, vaan kokea Jumalan. Ja Jumalan lapsina me voimme tuoda Jumalan heidän luokseen, koska Hänen Henkensä asuu meissä. Mikä etuoikeus!

Niin kauan kuin on päivä, meidän tulee tehdä lähettäjäni tekoja. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo. —JeesusJoh.9:4-5

Jeesus ei enää ole maailmassa, mutta sinä olet. Nyt sinä olet maailman valo, koska Kristus elää sinussa!

Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa. —JeesusMatt.5:14-16

Elämälläsi on suuri merkitys. Nouse ja ole kirkas!

Kaikki lukemasi on mahdollista sinullekin, jos olet Jumalan lapsi. Jokainen Jeesuksen seuraaja on kutsuttu yliluonnolliseen elämään. Pyhä Henki asuu sinussa ja tekee mahdolliseksi kaiken tämän, ja paljon enemmän! Kaikki kunnia Jeesukselle Kristukselle, jossa meidät on luotu uudeksi ihmiseksi.