Kohtasin Keskustorin seudulla useita nuoria ja moni heistä halusi rukousta. Erityisesti mieleen jäi yksi tyttö, joka avautui aluksi siitä, kuinka hän vihaa kristittyjä, koska he aina vaivaavat häntä esimerkiksi jakamalla lappuja. Sanoin, etten itsekään tykkää siitä, kun jotain kaupitellaan lapuilla. Kerroin, että itse olemme liikkeellä rukoilemassa halukkaiden puolesta ja parantamassa sairaita Jeesuksen nimessä.
Tämä teki vaikutuksen häneen ja hän alkoi kertoa kärsivänsä masennuksesta ja joistain muistakin henkisistä sairauksista. Sain luvan rukoilla hänen puolestaan. Käskin masennusta ja muuta vaivaa lähtemään Jeesuksen nimessä ja siunasin häntä. Pyysin Jumalaa koskettamaan häntä ja tyttö sai tuntea Jumalan läsnäoloa lämpönä ja rauhana. Tämän kokemuksen jälkeen hän vain istui hiljaa ja kuunteli, kun kerroin, miten mahtava Jeesus oikeasti on. Jeesus on todellinen eikä mikään tarina jollain lapulla! Hän haluaa lähelle ihmistä.
Myös tytön kaveri halusi rukousta samaan asiaan, ja hänkin sai tuntea Jumalan läsnäoloa. Kolmas tyttö toivoi, että hänen ihonsa parantuisi aknesta. Pidin kättä hänen päänsä yläpuolella ja rukoilin. Rukouksen aikana tytöstä tuntui siltä kuin jokin koskettaisi hänen päätään. Hän ihmetteli kuullessaan, etten lainkaan koskettanut häntä. Jokin suurempi kosketti häntä: Jumalan Henki, joka Jeesuksen opetuslapsissa asuu.
Sitten eräs poika tuli paikalle ja sanoi haluavansa päänsä selväksi humalasta. Rukouksen jälkeen poika kiitti ja hetken päästä tuli vielä toisenkin kerran kiittämään ja halaamaan, koska olo oli kuulemma nyt paljon parempi.
Tapasin vielä yhden nuoren, joka oli satuttanut rystysensä johonkin. Hän näytti kohdan, jossa kipu oli. Pidin sormea tässä kohtaa ja käskin vaivaa parantumaan Jeesuksen nimessä. Tuntui siltä kuin jokin olisi liikahtanut sormen alla! Kaveri taisi itsekin tuntea tämän. Kipu hävisi, Jeesus voitti!
Seuraavana päivänä lähdimme erään ensikertalaisen kanssa Koskikeskukseen ja pian hän pääsikin rukoilemaan ensimmäisen puolesta. Nuorella tytöllä oli jaloissaan urheilusta tullutta lihaskipua. Kivut pienenivät ensin vähän, ja toisella kerralla ne lähtivät kokonaan!
Myöhemmin tapasin pojan, jonka jalkapöytä oli tullut kipeäksi taekwondossa. Kerroin mitä olen tekemässä ja kysyin voinko yrittää auttaa. Sitten tapahtui jotain ihmeellistä. Sen enempää miettimättä sanoin: ”Tehään sillain, että mä laitan mun kengän kärjen sun jalkaterään kiinni. Sano heti, kun alat tuntea jotain.”
En rukoillut ollenkaan, vaan yksinkertaisesti luotin vain siihen, että Pyhä Henki parantaa.
Melkein välittömästi poika sanoi tuntevansa pistelyä tai kihelmöintiä jalassaan juuri siinä kohdassa, jossa vaiva oli! Poika hämmästyi täydellisesti ja alkoi katsella ympäriinsä ja kysyi: ”Onks tää joku prank?!”
Vastasin jotain tähän tyyliin: ”Ei tää oo mikään pila, tää on ihan totta, Jeesus parantaa sun jalan.”
Poika ihmetteli tilannetta nauraen ja minä myös. Tunsin itsekin jännää virtaa tai värinää jalkaterässäni.
Kysyin, lähtikö kipu jo kokonaan pois. Enää oli vähän kipua jäljellä. Laitoin kengän uudelleen jalkaan kiinni, ja tällä kertaa käskin vielä viimeisiäkin kipuja lähtemään Jeesuksen nimessä. Kihelmöinti jatkui pojan jalassa, kunnes hetken päästä se alkoi vähentyä, ja sitten kaikki kipu oli poissa! Tämän jälkeen kerroin Jeesuksesta täynnä intoa. Pyhä Henki on kyllä käsittämättömän mahtava!
Voiko Jumala parantaa kengän kautta? Jep, Jumala voi parantaa monilla eri tavoilla. Meidän ei siis tarvitse jumittua johonkin yhteen metodiin, koska kyse ei ole meistä, vaan Jumalasta, joka parantaa. Jumalan tunteminen ja yksinkertainen usko Häneen saa paljon aikaan!
Tällaisista tilanteista oppii tosi paljon. Luottamus Jumalaan kasvaa ja laajenee, kun näkee Jumalan tekevän ihmeitä sellaisilla tavoilla, joita ihmisjärjen on mahdotonta sulattaa. Samalla rohkeus toimia Kristuksessa lisääntyy, kun tajuaa enemmän siitä upeasta Jumalan lapsen asemasta, jonka Jeesus on hankkinut jokaiselle, joka on ottanut Hänen vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden [kyvyn, voiman] tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.Joh.1:12
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän tekee niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne, sillä minä menen Isän luo. –JeesusJoh.14:12
Jos sinä et ole vielä Jumalan lapsi, sinun tulee ottaa Jeesus vastaan omaksi Herraksesi ja Pelastajaksesi. Näin sinusta tulee Jumalan lapsi ja saat oikeuden kuulua Jumalan perheeseen. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tahdot pelastua.