Nuori nainen saa kokea, kun Jumala parantaa hänen selkänsä, päänsä ja kätensä. On hienoa sanoa ”Jeesus rakastaa sua”
, mutta vielä hienompaa on näyttää se.
Jumala osoitti rakkautensa antamalla oman poikansa kuolemaan syntisen ja kapinallisen ihmisen puolesta. Todellinen rakkaus on sitä, että tekee jotain toisen puolesta täysin pyyteettömästi ilman, että hän ollenkaan ansaitsisi sitä. Tämän Jeesus teki. Kukaan meistä ei ole ansainnut pelastusta, mutta Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus mahdollistaa sen kaikille.
Jumalan rakkaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki pelastuvat automaattisesti. Ihminen voi pelastua vain, jos hän omasta tahdostaan luopuu vanhasta elämästään ja antaa elämänsä Jeesukselle. Tällöin Jumala saa oikeuden tehdä ihmisestä uuden ihmisen.
Jeesus nimittäin tuli maailmaan tuhoamaan syntisen ihmisen. Tämä tapahtui niin, että Hän otti ristillä päällensä koko maailman synnit, jopa synnin olemuksen. Koska Jeesus kuoli ja haudattiin, on ihmisen syntinen luonne mahdollista haudata pois ja näin jättää vanha elämä taakse. Tämä tapahtuu upotuskasteessa, joka kuvaa hautaamista.
Vanhan elämän taakse jättäminen vaatii kuitenkin ihmisen oman päätöksen. Siksi Jeesus ja ensimmäiset opetuslapset julistivat joka paikassa, että kaikkien ihmisten on tehtävä synneistään parannus ja käännyttävä Jumalan puoleen, joka pelastaa. Uusi elämä annetaan vain niille, jotka ovat valmiita luopumaan vanhasta elämästä, joka vie Helvettiin.
Jeesuksen kuolleista nouseminen mahdollistaa täysin uuden elämän Jumalan lapsena. Jumalan lapsi voi elää pyhää ja puhdasta elämää, johon voima tulee Pyhältä Hengeltä. Se on yliluonnollista elämää, johon kuuluu myös ihmeet ja merkit. Ennen kaikkea uusi elämä on läheistä henkilökohtaista suhdetta Jumalan kanssa, eikä tämä elämä pääty koskaan.
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä. Paljon ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautettuja hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta. Jos me jo silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljon ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitettuja.Room.5:8-10
Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meille, että Jumala lähetti ainutsyntyisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttaan. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.1.Joh.4:9-10
Jos sinä et ole pyytänyt Jumalaa puhdistamaan sinua synnistä ja vääryydestä, olet edelleen syntinen. Tästä syystä olet edelleen Jumalan vihollinen. Et ole Jumalan vihollinen Hänen tahdostaan, vaan synnin takia. Jumala haluaa pelastaa sinut, ensin synnistä ja sen seurauksena myös Helvetistä. Hän teki kaikkensa, että kapinallinen voisi pelastua. Kapinallisen on kuitenkin palattava ensin kotiin. Löytyykö sinulta nöyryyttä tähän?
Jos haluat pelastua, voit laittaa meille viestiä, niin autamme. Täältä löydät tapoja ottaa yhteyttä ja täältä voi lukea lisää pelastumisesta.