Tällä videolla Torben Søndergaard opettaa 13-vuotiaita parantamaan sairaita. Muutaman minuutin ”koulutuksen” jälkeen he lähtevät kaduille ja saavat nähdä, miten Jumala toimii heidän kauttaan ihmeellisellä tavalla.

Tiesitkö, että kuka tahansa uskova voi oppia parantamaan sairaita Jeesuksen nimessä? Et tarvitse monen vuoden raamattukoulua, sinun ei tarvitse olla pastori tai muutenkaan erityinen uskovainen. Tarvitset ainoastaan yksinkertaista uskoa ja kuuliaisuutta Jeesuksen käskylle.

Jeesus kutsui kalastajia ja muita tavallisia ihmisiä seuraamaan Häntä. He saivat nähdä, kun Hän julisti Jumalan valtakunnasta ja paransi sairaita. Sitten Jeesus lähetti myös opetuslapset tekemään tätä samaa.

Jeesus kulki kaikissa kaupungeissa ja kylissä, opetti niiden synagogissa, julisti valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikenlaisia tauteja ja vaivoja. Kun hän näki kansanjoukot, hänen tuli sääli, sillä ihmiset olivat nääntyneitä ja hylättyjä kuin lampaat, joilla ei ole paimenta. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä satoa korjaamaan.”Matt.9:35-38

Koska työtä oli paljon, Jeesus lähetti myös opetuslapsensa hommiin. Hän antoi heillekin vallan parantaa kaikenlaisia tauteja ja vaivoja (Matt.10:1). Sitten Hän käski: ”missä kuljettekin, julistakaa: ’Taivasten valtakunta on tullut lähelle.’ Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.”Matt.10:7-8

Myöhemmin Jeesus lähetti myös 72 muuta opetuslastaan kaupunkeihin ja kyliin antaen taas saman käskyn: ”parantakaa siellä olevat sairaat ja julistakaa: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'”Luuk.10:1,9

Edelleen työtä on paljon, mutta onneksi opetuslapsiakin vielä löytyy: sinä ja minä! Nyt on meidän aikamme totella Jeesuksen käskyä!

Oletpa nuori tai vanha, mies tai nainen, sillä ei ole mitään väliä. Se riittää, että olet Jeesuksen opetuslapsi! Kaikki on valmista. Meidän täytyy ainoastaan totella. Sairaiden parantaminen ja kuninkaallinen valta yli sairauksien kuuluu Jumalan lasten perintöön Hänen valtakunnasssaan!